Konsultiksi liiketoimintatiedon pariin?

Yhteistyö

Konsulttina työskentelystä

Oletko kiinnostunut vaihtelevista asiakasprojekteista, uuden teknologian oppimisesta sekä erilaisten liiketoiminnan tarpeiden ratkaisemisesta datan avulla? Konsultin rooli voisi olla sinulle sopiva, jos tunnistat itsessäsi edellä mainittuja piirteitä.

Tässä julkaisussa on tarkoitus kertoa, millaista on työskentely konsulttina ja millainen Ready Solutions Oy on yhtiönä.

Tulemme julkaisemaan eri kanavissa tähän kokonaisuuteen liittyviä juttuja, seuraa meitä esimerkiksi LinkedInissä niin saat tietää uusimmat uutiset!

Asiakkaiden liiketoimintaongelmia ratkaisemassa

Konsultoinnille on tyypillistä se, että konsultti ratkaisee ongelmia eikä ole myymässä tiettyjä tuotteita, joiden uskoo tuottavan asiakkaalle hyötyjä. Luonnollisesti realismia on se, että kaikki konsultit omaavat erilaisia vahvuuksia eikä ole mahdollista olla kaikilla osa-alueilla vahvin osaaja. Riittävän iso tiimi ja laaja osaaminen eri alueilta toki mahdollistaa yritykselle isompien projektien toteuttamisen.

Konsultoinnissa asiakassuhteiden pituus lasketaan useimmiten vuosissa ja pelkästään yhden toimituksen hyötyjen ja kustannusten tarkastelu on hyvin lyhytnäköistä.

Taustasi

Konsultiksi tullaan monenlaisella taustalla, joku voi olla tietojenkäsittelytieteestä valmistunut ja toinen ekonomisti tai fyysikko. Tärkeimmät osaamisalueet ovat riittävä tekninen osaaminen sekä kyky kommunikoida, eräs keskeisiä vaatimuksia onkin se, että osaa muuttaa asiakkaan tarpeet ehdotuksiksi teknisistä ratkaisuista.

Uskomme siihen, että palkkaamamme konsultit omaavat kyvyn ja halun oppia lisää, tuemme tätä antamalla mahdollisuuden opiskella ja suorittaa erilaisia kursseja sekä sertifikaatteja. Nämä lisäävät sekä konsulttien että yrityksen osaamista, joilla näitä palveluita tuotetaan.

Työvälineet

Meillä voi valita vapaasti työvälineesi, ohjelmistoina käytämme kuitenkin Microsoftin O365 – tuotteita sekä teemme pääasiassa töitä Microsoftin teknologioilla. Arvostamme erityisesti Azuren palveluihin liittyvää osaamista, kun teemme rekrytointipäätöksiä. Muita tärkeitä osaamisalueita ovat Power BI, SQL, SQL Server sekä Python tai C#.

Helsingin toimistomme sijaitsee Ruoholahdessa hyvin kulkuyhteyksien varrella ja lähellä on paljon erilaisia lounaspaikkoja.

Pääosin voit vapaasti valita missä työskentelet, vaikka konsultointi voikin edellyttää jonkun verran matkustamista ja / tai työskentelyä asiakkaiden tiloissa.

Roolit

Ready Solutions Oy on matalan hierarkian organisaatio, konsulttimme raportoivat suoraan toimitusjohtajalle. Konsultin nimikkeemme kuvaavat pikemminkin kokemusta kuin asemaa organisaatiossa suhteessa toisiin konsultteihin.

Junior Consultant on tyypillisesti vastavalmistunut tai alaa vaihtanut, tässä roolissa opiskellaan sekä tehdään töitä kokeneempien kollegojen ohjauksessa.

Consultant - roolissa sinulla on jo kokemusta konsultoinnista tai muuten riittävän vahvaa teknistä osaamista esimerkiksi kehittäjän taustalla. Consultant - roolissa työskentelet itsenäisesti yhdessä muiden konsulttiemme kanssa.

Senior Consultant - roolissa sinulla on jo pidempää kokemusta konsultoinnista, pystyt itsenäisesti asiakastyöhön sekä vetämään projekteja. Certified Scrum Master tai Product Owner osaaminen olisivat hyödyllisiä Senior Consultant – roolissa.  

Principal Consultant eli johtava konsultti on jonkun palvelualueemme, esimerkiksi energiatoimialan, sisällön johtava asiantuntija. Principal Consultant vastaa siitä, että yhtiöllämme on hänen vastuualueellaan riittävä osaaminen sekä voimavarat palveluiden tuottamiseen. Johtavan konsultin rooliin tarvitaan pitkä työkokemus konsultoinnista tai joltain toimialalta yhdistettynä tekniseen osaamiseen.

Näiden lisäksi meillä on asiakasvastaavan konsultin sekä osakkaan (partnerin) roolit. Asiakasvastaava konsultti hoitaa nimettyyn asiakkuuteen liittyvän työn organisoinnin sekä asiakkaan tarpeiden kartoituksen. Asiakasvastaavan konsultin roolin voi ajatella yhdistävän perinteisemmän IT – yrityksen avainasiakaspäällikön sekä palvelupäällikön rooleja. Partneri on puolestaan Ready Solutions Oy:n osakas, meillä kaikki osakkaat työskentelevät yrityksen hyväksi.

Ota yhteyttä!

Ready Solutions Oy:n partnerit Jonne Poutiainen, Asko Kauppinen ja Jarkko Sahlman vastaavat rekrytoinnistamme, koska uskomme että asiakasprojekteja toteuttavat konsultit ovat parhaita arvioimaan erilaisten henkilöiden osaamista. Lisäksi työhaastattelussa voi olla mukana joku mahdollinen tuleva kollegasi.

Jos haluat kuulla lisää meistä, niin lähetä viestiä:

rekrytointi@readysolutions.fi

Lisää ajankohtaisia julkaisuja:

Kunnan toiminnan kehittäminen data-analytiikan avulla
Tutustu tarinaan
Tekoälyavustettu OpenAI – sovelluskehitys Azuressa
Tutustu tarinaan
Energia-alan analytiikka
Tutustu tarinaan
Myynnin data-analytiikka
Tutustu tarinaan
Markkinoinnin data-analytiikka
Tutustu tarinaan

Lisää ajankohtaisia julkaisuja:

Kunnan toiminnan kehittäminen data-analytiikan avulla
Tutustu tarinaan
Tekoälyavustettu OpenAI – sovelluskehitys Azuressa
Tutustu tarinaan
Energia-alan analytiikka
Tutustu tarinaan
Myynnin data-analytiikka
Tutustu tarinaan
Markkinoinnin data-analytiikka
Tutustu tarinaan