Power BI haltuun intensiivikurssilla

Yhteistyö

Mitä Power BI - kurssi sisältää?

Onko BI-alustan valinta organisaatiossasi ajankohtaista tai onko alustaksi jo aiemmin valikoitunut Microsoftin Power BI ja raporttikehitys olisi tarve saada nopeasti käyntiin? 

Ready Solutionin kiitelty kaksipäiväinen Power BI:n perusteet -koulutus tarjoaa kattavan katsauksen ohjelmiston toimintaan ja raporttikehityksen aloittamiseen. Koulutus antaa valmiuden toteuttaa kevyitä raportteja kokonaan alusta aina julkaisuun saakka sekä vahvan pohjan, jonka päälle osaamista voi jatkossa rakentaa.  

Koulutuksen aikana rakennetaan havainnollistavien esimerkkien ja harjoitusten kautta toimiva raportti, joka julkaistaan ensimmäisen päivän päätteeksi. Ensimmäisenä päivä keskiössä ovat Power BI:n visuaalielementtien käyttö ja ominaisuudet, Power BI:n laskennallisten DAX-elementtien käyttö sekä aineiston yhdistäminen käyttökelpoiseksi tietomalliksi. Käsittelemme myös tiedon osittamista raportin elementtien kautta, interaktiivisten ominaisuuksien luomista kirjanmerkkien avulla sekä tiedon muokkaamista Power Query -kyselyeditorissa. 

Toisena päivänä keskitymme tarkemmin DAX-laskentaan, kun pureudumme sen toimintaperiaatteisiin, lausekkeiden ja laskelmien laatimiseen sekä dokumentaation tulkintaan. Syvennämme osaamista myös Power Query:n osalta sekä perehdymme Power BI:n pilvipuolen Power BI Servicen toimintaan. Servicen puolella kokeilemme koontinäyttöjen luomista sekä harjoittelemme raportin käyttöoikeuksien hallintaan. 

Mikäli teille on kertynyt jo hieman kokemusta Power BI:n käytöstä voidaan koulutuksessa syventyä tarkemmin johonkin tiettyyn osa-alueeseen ja tarjota harjoitusten kautta vinkkejä ja uusia näkökulmia raporttikehitykseen.   Mikäli tiedät jo nyt, että koulutukselle olisi tarvetta, niin jutellaan lisää. Voit myös jättää yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä. Muihin koulutuspaketteihin voit tutustua tästä.

Koulutuspaketin sisältö

Päivän yksi asiat:

  • Yksinkertaisen raportin toteuttaminen ja julkaisu
  • Visuaalielementtien käyttö ja ominaisuudet
  • Mittareiden ja laskettujen sarakkeiden käyttö
  • Taulujen yhdistäminen yksinkertaiseksi malliksi
  • Datan osittaminen raportin elementtien avulla
  • Kirjanmerkkien avulla luotavat toiminnallisuudet
  • Datan muokkaus Power Query – kyselyeditorissa

Päivän kaksi asiat:

  • Power BI -työkalun ja ympäristön syvällisempi tuntemus ja käyttö
  • DAX toimintaperiaatteet
  • DAX-lausekkeiden käyttö
  • DAX-dokumentaation tulkinta
  • Datan muokkaus Power Queryssä jatko
  • Koontinäyttöjen ja sovellusten rakentaminen
  • Raporttien jakaminen ja käyttöoikeuksien hallinta
  • Power BI raportit ja Microsoft Teams

Lisää ajankohtaisia julkaisuja:

Mikä on Power BI?
Power BI on Microsoftin raportointi- ja analytiikkapalvelu. Sillä kootaan data eri lähteistä sen sisäiseen malliin, määritellään mittarit ja jaetaan raportit organisaatiolle selaimessa ja mobiilissa. Nykyään Power BI on osa Microsoft Fabricia, jossa se saa uusia ominaisuuksia, kuten Direct Laken, Copilotin ja data-agentit. Power BI toimii edelleen myös ilman Fabricia, esimerkiksi Azure Databricksin raportointikerroksena.
Tutustu tarinaan
Mitä on tietomallintaminen?
Tietomalli on organisaation muodollinen kuvaus siitä, mitä sen tärkeimmät käsitteet tarkoittavat kun ne ilmentyvät datana eli kuka on asiakas, milloin myynti syntyy ja missä tapauksissa henkilö lasketaan mukaan organisaation henkilöstömäärään. Sopimus syntyy liiketoiminnan päätöksistä, ei lähdejärjestelmien tauluista. Kirjoitus näyttää esimerkein talous-, myynti-, henkilöstö- ja tuoteanalytiikasta, miten malli rakennetaan, miten se etenee data-alustan kehittämisprojektissa ja mitä tekoälyagentti siitä nykyään tekee.
Julkaistu 11.10.2026. Kirjoitus korvaa kaksi aiempaa kirjoitustamme: Esittelyssä kolme yleistä tietomallinnusmenetelmää ja Dimensiot ja hierarkiat tietomallissa.
Tutustu tarinaan
Mikä on moderni data-alusta?
Moderni data-alusta kokoaa organisaation datan yhteen paikkaan, käsittelee sen siellä ja jakaa sen raporteille, analytiikalle, koneoppimiselle ja data-agenteille. Tässä kirjoituksessa käydään läpi, mikä tekee data-alustasta modernin, miten data saadaan alustalle ja mistä Microsoft Azuren palveluista alusta rakentuu.
Päivitetty 10.10.2026. Kirjoitus kokoaa yhteen ja päivittää kolme aiempaa Data Platform -kirjoitustamme.
Tutustu tarinaan
Mikä on semanttinen kerros?
Organisaatiot investoivat data-alustoihin, rakentavat lakehouse-arkkitehtuureja ja lataavat dataa kymmenistä lähteistä. Silti kun joku kysyy "paljonko liikevaihto oli viime kvartaalilla asiakasryhmittäin ja tuotteittain?", kolme ihmistä antaa kolme eri vastausta. Ongelma ei ole datassa vaan siinä, ettei kukaan ole määritellyt, mitä data tarkoittaa. Semanttinen kerros ratkaisee tämän.
Tutustu tarinaan
Mitä on Unit Economics -analyysi?
Tiedät liikevaihtosi, katteesi ja tuloksesi — mutta tiedätkö, tuottaako yksittäinen asiakkuus enemmän arvoa kuin sen hankkiminen ja palveleminen maksaa? Unit economics vastaa juuri tähän kysymykseen. Tämä artikkeli avaa, mitä unit economics tarkoittaa, mistä komponenteista se rakentuu ja miten sitä sovelletaan käytännössä — esimerkkinä sopimusperusteinen B2C-liiketoiminta, jossa asiakas voi pitää yhtä aikaa useita voimassaolevia sopimuksia.